Siirry sisältöön
LUONTOKUVAUSKURSSI 11.-12.9.2021

Kauppias

Karkausmäen Kammariinfo@karkausmaenkammari.net+358(0)44-23 83 943Y-tunnus:2707410-6Kauppiaan ehdot

Valitse maksutavaksi AVOIN TILAUS! 

Perehdytään luontokuvauksen saloihin ammattilaisen johdolla!

Osallistua voit vaikka olisit vasta-alkaja tai jo kokeneempi kuvaaja.
Mukaan voit tulla, kun omistat digikameran sekä haluat oppia uutta.

Kurssin tarkoituksena on opettaa, innostaa ja inspiroida.
Kurssin aikana voit kysyä mieltäsi askarruttavia kysymyksiä valokuvauksesta, asetuksista ja säädöistä sekä saada palautetta kuvistasi.
Tavoitteena on, että kuvaamme yhdessä ja erikseen ja että jokaiselle jää kotiin viemisiksi hyviä kuvia ja oppia tulevaa varten.
Osallistujat voivat halutessaan kertoa ilmoittautuessaan toiveita käsiteltävien aiheiden osalta ja parhaamme mukaan pyrimme huomioimaan ne ohjelmassa.

Kuvausympäristönä käytämme Karkausmäen Kammarin lähimetsää sekä ranta-aluetta lintuineen ja hyönteisineen.
Toisena päivänä siirrymme kimppakyydein muutaman kilometrin päähän paikallisoppaan kanssa, parhaassa tapauksessa pääsemme kuvaamaan metsäpeuroja.


Jyväskyläläinen ammattiluontokuvaaja, tietokirjailija ja kouluttaja, Jussi Murtosaari, opastaa meitä tekniikassa,
kohteen valinnassa ja antaa vinkkejä kuvankäsittelyyn.

Murtosaari on kuvannut luontoa jo 40 vuoden ajan, ammatikseen vuodesta 1997 saakka.
Hänen kuviaan saamme ihailla viikoittain muun muassa Keskisuomalaisen sivuilta.


Kurssin tukikohtana toimii Karkausmäen Kammari Kinnulassa.
Majoitus kurssin ajalle Karkausmäen viihtyisissä kahden hengen huoneissa ja sauna sekä kylpytynnyri lämpiävät kurssilaisille lauantai-iltana.
Ruokailut kurssin aikana Karkausmäen tuvassa, joka toimii lisäksi opetustilana.
Majoitukseen kuuluu peti- ja liinavaatteet sekä pyyhkeet.
Halutessasi voit saapua jo perjantaina, majoitus kurssilaisille aamiaisella 40€/hlö.

Kurssia emännöi Karkausmäen yrittäjä Jenni Numminen, johon voit olla yhteydessä kaikesta kurssiin, majoitukseen ja ruokailuihin liittyvästä.

Mukaasi tarvitset kuvaustarvikkeidesi lisäksi lämpimät ulkoiluvaatteet sekä uimapuvun/housut saunaa ja kylpytynnyriä varten.

Muistathan ilmoittaa lisäksi mahdolliset ruoka-aineallergiat!
 

Kurssin hinta:
- 285€/hlö sis. opetuksen, majoituksen kahden hengen huoneessa la-su, ohjelman mukaiset ruokailut ja saunan lauantaina
- 225€/hlö sis. opetuksen, lounaat & päivällisen sekä retkieväät

Ilmoittaudu mukaan!
 

Varausmaksu 50€ maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Loppumaksu suoritetaan 22.8.2021 mennessä.
Varausmaksua ei palauteta peruutuksen sattuessa.
Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista kurssimaksu palautetaan ainoastaan lääkärintodistusta vastaan.
 

Ohjelma (muutokset mahdollisia):
Lauantai 11.9.2021

Klo 11-12 saapuminen ja majoittuminen

Klo 12 lounas ja ohjelman läpikäynti

Klo 13 - 17 opetusta Karkausmäen maisemissa/tuvassa
(tekniikkaa, maisema, linnut/hyönteiset)
(kahvit sopivassa välissä) 

Klo 17 päivällinen

Klo 18-20 opetusta (kuvien käsittelyä, itsenäistä kuvausta)

Klo 20 iltapalaa ja sauna & kylpytynnyri lämpimänä

Sunnuntai 12.9.2021

Klo 7 lähtö maastoon, eväät mukaan

maastossa kuvausta

Klo 11 mennessä takaisin Karkausmäelle

Lounas

Klo 13-14 kurssin yhteenveto ja kotiinlähtö